maanantai 2. marraskuuta 2020

Kootut selitykset

 Blogi on saanut olla rauhassa lähes kolme vuotta. Muutama postaus oli -18, kun Veeralla oli pennut. Koen olevani selityksen velkaa.


Kolme vuotta sitten sairastuin syöpään ja ensimmäinen hoito oli joulukuun alussa ja viimeinen juhannusviikolla -18. Samalla syntyivät Veeran ja Pablon pennut. Pentujen jälkeen tehtiin vielä yksi leikkaus ja sen jälkeen menin kokeilemaan vuoden jälkeen töihinpaluuta. Viikossa huomasin, ettei minusta ollut enää heittelemään elintarvikesäkkejä koneeseen ja samaa määrää valmiita pusseja laatikoihin ja lavalle.

Työterveyden ja eläkevakuutusyhtiö ELOn kautta sain itselleni työkykyvalmentajan. Tapaamisissa kartoitettiin osaamistani, haluamistani ja työkykyäni. Lähettelin normi hakemuksia työpaikkoihin sekä kyselin työkokeilupaikkoja. Mikään ei toiminut.  Tuskailin tilannettani sosiaalisessa mediassa. Heittäydyin heikoksi ja sain apua. 

Pääsin työkokeiluun entiseen työpaikkaani, jossa olin Espoossa ollut n 6 vuotta sitten. Tehtiin 2 3 kk:n sopimusta ja totesin, etten pysty kuin n puoleen normaalista työajasta. Hakemus ELOon ja heti ekalla tuli 50% työkyvyttömyyseläke. Samaan syssyyn kirjoitin työsopimuksen samaan fimaan.

Muutoksia tuli paljon vuoden aikana. Ajattelin, etten halua olla mukana enää näissä projekteissa toistaiseksi. Sanoin itseni irti vaikka se ei meinannut pääni sisälle sopiakaan. koska työnantajalle pitää olla lojaali.

Sain uuden työpaikan Infinited Fiber Companysta ja nyt saan taas kehittää kuidun valmistusta laboratorion keinoin <3


Koska tänä vuonna korona on tehnyt tepposet, niin tulostavoitteista jäätin jonkin verran. Ensi vuoden tavoitteet: Mauno näyttelyyn ja luustokuvat, Seelalle vähintään H näyttelystä ja jokunen agisert ja sm-kisat. Santulle viimeinen agisert, sm-kisat ja eläköityminen agista. Callelle jokunen tokotulos. Mä ajattelin itsekin kuntoutua sen verran, että josko jokunen toko tai rallykisa.


Ei kommentteja: