keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Uusinta uutta vai vanhaa

Tääkin päivä piti nähdä. Meikäläinen kävi Viiran kanssa aksaamassa. Ei ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin Kirpun kanssa. Oli oikein mukavaa ja rentouttavaa.

On kyllä helppo keksiä työnantajan Smartumeille käyttöä. Tulee halvaksi käydä Siljan yksityisopetuksessa puoli tuntia kerrallaan vain ja ainoastaan minulle.

Tekonurmi oli loistava juosta näinkin polvivaivaisen. Ei ainakaan vielä tullut kipeäksi.

Täytyy ottaa uusiksi mitä pikimmiten.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kakkos ultra

Tänään Viira ultrattiin uudemman kerran. Tulos oli taas negatiivinen.

Ensi keväänä yritetään uudestaan uudella innolla.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Odotusta

Odottavan aika on pitkä. Keskiviikkona menemme Viiran kanssa uusintaultraan klo 15. Olen edelleen ymmälläni kuinka vaikeasti luettava koira se on kaikessa. En vieläkään osaa sanoa onko se kantava vai ei. Olen kyllä muista meidän koirista osannut sanoa. Oppia ikä ja kaikki :) Näin se vaan menee.

Nyt siis vaan odotellaan tunteiden mennessä laidasta laitaan. Järki sanoo, että kuinka helppoa olisi jos Viira olisikin tyhjä ja tulisi kantavaksi vasta seuraavasta juoksusta, jolloin saataisiin kesäpennut :) Sitten se pieni piru olkapäällä hokee, että nythän on töiden kannalta paras aika: lyhyet työpäivät, joustava työnantaja ja erittäin lyhyt työmatka :)

Sitten vielä tuloksen tynkää. Silja oli tänään Sirkan ja Kiilan kanssa toko-kisoissa. Sirkalla meni evl:ssa vähän keulimiseksi. Kiila sen sijaan ei keulinut ja sai avo 165 pistettä ja sijoitus 4/9. Hienoa likat :)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Rokotukset ja ultra

Tänään oli Kirpun ja Sirkan rokotusten aika. Hienostihan se meni niinkuin aina. Puntarissakin käytiin seuraavin tuloksin: Kirppu 24 kg, Sirkka 16 kg ja Viira 17,7 kg.

Viira ultrattiin huonoin tuloksin eli tyhjää näytti. Ensi viikolla keskiviikkona menemme uudelleen koettamaan lehmäultralla löytyykö populaa :)

lauantai 5. lokakuuta 2013

Jännitystä ilmassa

Viiralla on nälkä. Viiralla on kokoajan nälkä. Nälkä kasvaa. Olisiko tulevat pennut syynä?
Tiistaina on ultra, jolloin saadaan tietää onko Viira tiine vai ei. Jännittää.

Viira on viettänyt erittäin rauhallista elämää hengaillen ja lenkkeillen. Viira ei halua leikkiä edes siskonsa kanssa. Eli tiistaita odotellessa :)