keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Juoksua odotellessa

Mulla on ollut kohta kaksi viikkoa sitkeä silmätulehdus. Lauantaina Kirppu ja Kiila palkitaan saavutuksistaan pääyhdistyksen kevätkokouksessa. Silja menee kimppakyydillä kisoihin ja mä poden edelleen näitä silmiä. Nyt pystyn ajamaan jo nurkissa lyhyitä matkoja, mutta pitkät eivät vielä onnistu. No ehkä ensi viikolla.

Tänään Viira ja Kirppu pääsivät vähän haistelemaan uusia tuulia Pyynikinharjulle. Jussia konservatorion pääsykoesoitosta odotellessa Jukka ja minä poikettiin näkötornilla kahvilla, mutta näkötorniin ei menty, koska en olisi oikein mitään nähnyt. Autonosa-asioitakin tuli hoidettua samalla reissulla.

Puusavottaa on näön salliessa vähän kerrassaan koirien "avustuksella" saatu tehtyä. Samalla tuli tänään juteltua tunti puhelimessa koiran kasvatusfilosofiasta. Mitkä kriteerit tulee ottaa huomioon?


  1. Sopiva yhdistelmä jatkojalostukseen ja siitä sopiva pentu
  2. Kasvattaa ja kouluttaa pentu aikuiseksi
  3. Terveystutkimukset pevisan mukaan ok
  4. Yleisterveys kaikin puolin ok
  5. Pystyy syömään kaikkea ahnaasti
  6. On kotona helppo ja mukava koira
  7. On tarpeeksi luonnetta harrastamiseen
  8. Jalostustarkastettu ja/tai käynyt näyttelyssä
  9. MH/luonnetesti/harrastustuloksia tai muuten sopiva jonkun muunkin mielestä kuin minun
  10. Turkki on hyvälaatuinen
  11. Mahdolliset geenitestit
  12. Mieluiten ulkosiitos
  13. Ei ääniarka
  14. Ei alusta-arka
Mun omia arkielämätestejä koirille:
  • automatkustus erilaislla autoilla
  • kuunnella rumputreenejä/bänditreenejä
  • matkustaa pyöräkoneen kauhassa
  • kuunnella naulapyssyllä ampumista koko päivä
Tässä tämän päivän filosofiaa, saas nähdä mitä unohdin.