lauantai 30. elokuuta 2014

Lauantain toivotut

Tänään on ollut pennuilla vähän erilainen ulkoilupäivä. Päivää höysti monet uudet auton ja möpöjen äänet sekä rälläkkä, saha ja peltikaton kiinnikkeiden korjaus. Osa siis hakaten ja osa ruuvivääntimellä. Lopuksi vielä venetsialaisraketit. Pennelit söivät, leikkivät ja nukkuivat omaan tahtiin.

Silja oli kisaamassa Roihun kanssa Helsingissä, mutta ihan toivottuja tuloksia ei tullut. Kelmilläkin oli mennyt vaan putkeen, mutta väärässä kohdassa. Huomenna uudet kujeet.

Kössi, Kelmi ja Kiila

Kiilakin oli ollut haistelemassa kisatunnelmia, koska sen mielestä muuta elämää ei ole. Kiilalla on komisen viikkoa synnytykseen. Pennuthan syntyvär Maple Yard -kenneliin. Mikäli Kiilan pentu kiinnostaa niin Mäntsälään yhteys.

Tänään tytsy osasi kiivetä rappuset ihan itse sisälle asti. Pikku-Einari kiipesi kannon paäälle




perjantai 29. elokuuta 2014

Uutisia

Pennuille on silmäpeili Lahdessa 23.09.14 klo 17 alkaen. Eli pentujen luovutus siirtyy viikolla. Uusi päivä siis 23.9.
Pennut viihtyvät hyvin uudessa ulkotarhassaan. Sisiäsiiteysopetus on hyvässä vauhdissa. Eilen pennut tutustuivat grillikatokseemme. Mitään ihmeellistä en niiden käytöksessä huomannut.
Tänään pennut kuulivat elämänsä ensimmäiset raketit. Tämäkään ei aiheuttanut mitään reaktioita. Ovatkohan ne kuuroja? Nimensä tunnistavat kyllä, siis kuulo tallella.

Sitten päivän kohokohtaan. Pentujen emän velipuoli Maple Yard Glen Clova, Kelmi ja omistajansa Päivi ovat suorittaneet PAIM1 -koulutustunnuksen arvosanalla EH pistein 59/75. Suuret onnittelut!

Kuvia paimennuskokeesta otti Kerstin Nordström:





torstai 28. elokuuta 2014

Pikapiha-aitaus

Tänään on ollut hieno ilma kaikin puolin. Päätin kauppareissun jälkeen laittaa pennut pihalle, mutta koska oli hieno ilma, saattoi pestä myös autot.
Hmmm laitoin pentuaitauksen pihalle. No se näytti hyvin yksinäiselle ja hyvin pienelle pentulaatikkoon verrattuna. Kannoin kaveriksi meidän isoimman näyttelyhäkin ja päälle entisen terassin yhden seinän (mitään ei kannata heittää pois).Pikkasen olisi vielä hiomista näissä yhdistelmissä. Puutarhaverkkoa on kolme rullaa, jolla varmaan suurennetaan aitausta viikonlopun aikana.

Pennut ovat hauskoja, rohkeita, kekseliäitä, kivoja koiranalkuja. Sisäsiisteysprojekti etenee ja sirutus on ensi viikon tiistaina.

Kesäterassin nukkujat

Harjoittelemme häkkikäyttäytymistä

Meinasin ihan unohtaa 11-vuotisonnittelut Sirkalle.Sirkan ja Siljan nuorten AVO SM 1

tiistai 26. elokuuta 2014

Vesisadetta ja neljä viikkoa ikää

Trikkitytöstä tulee kutsumanimeltään Veera ja muuttaa virtuaaliosoitteeseen:  http://samarny.vuodatus.net/ .
Oikealta nimeltään tytöstä tulee Leaf-Field´s Lady in Black. Pojille ei ole vielä nimiä, viikko aikaa päättää.

Aamulla seisoin pentujen kanssa paljain jaloin yöpaituli päällä vesisateessa. Ei tainnut olla Sarilla kaikki muumit laaksossa tai inkkarit kanootissa.

Muokkasin tekstiä Valokuvaus, pannat... Laitoin varatut pennut ja vapaat pennut. Elää kokoajan tämä pentujen tilanne. Välillä kaikki on kauheasti varattu ja välillä neljä on vapaana. No kannattaa ottaa yhteyttä.

Tänään oli punnitus- ja madotuspäivä. Canexia meni 2 kg:n mukaan sillä painot olivat 2 kg:n molemmin puolin.

Jätti 2,2 kg
Tytsy 1,9 kg
Heavy 1,96 kg
Veera 1,8 kg
Pikku-poika 2,0 kg
Poitsu 2,0 kg




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sunnuntai aamun ihanuus

Olen yrittänyt vähentää koirankakan siivoamista ja keskittyä viemään pentuja ulos. Tuloksena tästä on aamulla ulos kiljuvat pennut. Sitä saa, mitä tilaa.

Joskus on kuitenkin rauhallista.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Valokuvaus, pannat ja punnitus

Jätti sai oranssin pannan ja painoa oli kertynyt huimat 1410 g. Ehkä varattu.



Tytsy sai viininpunaisen pannan ja painoa oli kertynyt 1250 g. On vapaa, jos silmät ok, jos silmissä vikaa on vahvasti varattu.



Lady sai vaaleanpunaisen pannan ja painoa oli kertynyt 10 g vähemmän kuin siskolla eli 1240 g. Menee sijoitukseen.



Trikkipojat alkavat olemaan lähes saman painoisia.
Ekana tällä hetkellä painavin 1280 g, Heavy(?). ja turkoosi panta. Varmaankin mun, jos silmät ok. Jos ole ok niin vapaa.




Toisena  vaaleansininen panta  ja Poitsu. Painoa 10 g vähemmän eli 1270 g. Tämä todennäköisesti vapaa.
.

Vihonviimeisenä Pikku-Poika 1240 g ja lila panta. Tämä on toinen vaihtoehto minulle. Muuten aktiivista kotia vailla.




tiistai 19. elokuuta 2014

Pennut kolme viikkoa

Tänään otetaan pennuista yksittäiskuvat. Kaisa Porri tulee kuvaamaan pentuja. Illalla myös punnitaan pennut. Ja jos en ole muistanut mainita niin kannattaa kysyä, jos olet vailla sijoituskoiraa tai harrastuskoiraa. Tässä vaiheessa voi sanoa, että pennut tuntuvat mukaville, ahneille, ihmisläheisille ja päättäväisille.

Pennuille on varattu pentutesti, lääkärintarkastus, sirutus, geenitestit ja silmäpeilaus. Kyllä on tulee tarkkaan katsottuja pentuja. Toivottavasti valinnat menevät oikein ja kaikille löytyy sopiva ja oikeanlainen koti.

Videopätkä rotasta ja trikistä


3-viikkoiskuvat

maanantai 18. elokuuta 2014

DNA-testit

Nyt pennuille ja Viiralle tilattu DNA-testit.  Heli oli tilannut Perrylle myös. Einarihan on jo testattu. Tiistaista 2 vkon päästä menemme sirutuksille ja pentutarkastukseen, jolloin samalla otetaan DNA-testit

Tänään tuli punnittua koko lauma. Pienin poika oli edelleen pienin ja suurin on suurin. Kiinteä ruoka maistuu jo ihan kivasti ja leikkiminenkin alkaa sujua. Pirteää sakkia koko porukka.




keskiviikko 13. elokuuta 2014

tiistai 12. elokuuta 2014

Pennut 2 viikkoa

Tänään kävimme ekaa kertaa ulkona picnicillä. Hyvin maito maittoi ulkoilmassa.







Päivän päätteeksi punnitustulokset:

Soopeliuros   920g
Soopelinarttu    850g
Trikkinarttu    800g
Trikkiuros   860g
Trikkiuros   800g
Pikku-poika   760g

Hienosti kasvaa koko porukka.

maanantai 11. elokuuta 2014

Silmät aukeaa

Eikkis-kopio avasi silmänsä tänään. Siinä se möllötti ihmeissään. Muut eivät vielä aamupäivällä olleet silmiään avanneet. Aamupäivällä otettiin matolääkkeet enimmäistä kertaa ja maisteltiin jauhelihaa. Osa osasi heti syödä kädestä ja osaa joutui avittamaan maistelussa.

Kovaa ääntä osaavat pitää ja omaa tahtoa löytyy roimasti. Liikunnallisiin harrasteisiin taipumusta näyttäisi joillakin olevan, sillä seisominen on kivaa ja vielä hienompaa on liikkeellelähtö neljällä jalalla.

torstai 7. elokuuta 2014

Aitaa, punnausta, elämää

Eilen tehtiin 18 m pitkä lauta-aita kierrätysmateriaalista vanhan hapertuneen perinneaidan tilalle.


Aita tuli maalattuakin samaan syssyyn. Kirppu tuli illalla kelin vähän jäähtyessä kuikuilemaan aitaa.

Illan päätteksi tuli punnittua pennut, hyvin kasvaa. Kaikille oli tullut taas 50 g lisää painoa. 500 - 620 g pienimmästä suurimpaan.

Nyt vaan odottelemme, että silmät aukeaa ja kelit pysyy hyvänä niin voi lähteä ulkoilemaan.

tiistai 5. elokuuta 2014

Eka yö alhaalla

Eilen hihkuin onnesta, kun saan nukkua omassa sängyssä. No tuo siippapa ei sitten nukkunutkaan, koska pennut häiritsee ja pitää meteliä :) No ehkä hän nyt oppii arvostamaan sitä, etten välttämättä ole ollut pirteimmilläni :)

Pennut eivät välittäneet siirrosta mitään. Ainoa positiivinen asia oli, ettei niillä enää ole liian kuuma.

Punnattiin pennut ensimmäisen viikon kunniaksi. Johtoa pitää soopeliuros 570g, kakkosena trikkiuros 550g, kevyin trikkiuros painaa 450g, soopelinartulla painoa on 520g, ja trikkuros ja -narttu painavat 500g.

Kovasti silmät alkavat pikku hiljaa aukeamaan. Pikkasen alkavat jo harjoitella seisomista ja laatikko tulee tutuksi.

maanantai 4. elokuuta 2014

Päivitetty

Päivitin aikani kuluksi, ihan kuin mitään muuta ei olisi, koiramme -sivua ja pentuja -sivua :)

Ajateltiin siirtää pennut yläkerrasta keskikerrokseen tänään, koska lämmöt pihalla alkavat nousta. Mulla tekee tiukkaa nukkua ylhäällä kuumassa. Meillä tässä keskikerroksessa on "ilmastointi".

Niin ja tulihan ne pennut punnittuakin. 50 g keskimäärin tullut lisää eilisestä. Painavin 500g ja kevyin 400g. On ne aika mötköjä. Kohta näyttäisi soopeliuroksen, isoin ja äänekkäin, silmät aukeavan.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pennut 5 päivää, päivitetty illalla

Eilen meni isommilla 400 g rikki, seuraavat kaksi painoivat 390 g ja pienimmätkin olivat ylittäneet 350 g. Eli hyvin kasvavat. Noin 130 g per nuppi on tullut painoa syntymän jälkeen. Kovin ovat liikkuvaista sorttia nämä pennut. Mulla ei ole edes työnimiä vieläkään näille, hävettää.

Tänään tai viimeistään huomenna siirrämme pennut tänne keskikerrokseen. Valaistus kaikenkaikkiaan tuolla ylhäällä on aika huono, joten alan näpsimään enemmän kuvia täällä keskikerroksessa. Kunnon kuvia pennuista tulee ottamaan sitten, kun silmät aukeavat Kaisa Porri kennel Trouble Free. Kaisalla on kunnon pelit ja vehkeet :)

Tämä viikonloppu on mennyt PK SM:ia seuratessa. On virrannut onnenkyyneleitä ja kohta heti harmitus kihahtanut päähän. Pitkäkarvaisella colliella on mukana yksi ainoa edustaja Pia Veikkolainen, kennel Lumipilven, Martin, Lumipilven Nippa Nappa, kanssa. Hienossa asemassa kahden päivän jälkeen kiinni tuloksessa :) Sitten ei ihan mennyt putkeen. Mutta silti upea suoritus kaikenkaikkiaan. SM-kisoissa PK-puolella ei ole montaa lassiee nähty. Saavutus sinänsä päästä sinne osallistumaan. Varmistus saatiin kisoista ja Pia ja Martti ovat saanet koularin ja sijoitus hienosti SM-5 :) Suuret onnittelut-

Ja kukako on Pia? No Piahan on Viiran pentujen isän, Einarin, omistaja, ainakin niiden soopeleiden.

Tässä epätarkka kännykkäräpsy pennuista :)