sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Odotusta

Odottavan aika on pitkä. Keskiviikkona menemme Viiran kanssa uusintaultraan klo 15. Olen edelleen ymmälläni kuinka vaikeasti luettava koira se on kaikessa. En vieläkään osaa sanoa onko se kantava vai ei. Olen kyllä muista meidän koirista osannut sanoa. Oppia ikä ja kaikki :) Näin se vaan menee.

Nyt siis vaan odotellaan tunteiden mennessä laidasta laitaan. Järki sanoo, että kuinka helppoa olisi jos Viira olisikin tyhjä ja tulisi kantavaksi vasta seuraavasta juoksusta, jolloin saataisiin kesäpennut :) Sitten se pieni piru olkapäällä hokee, että nythän on töiden kannalta paras aika: lyhyet työpäivät, joustava työnantaja ja erittäin lyhyt työmatka :)

Sitten vielä tuloksen tynkää. Silja oli tänään Sirkan ja Kiilan kanssa toko-kisoissa. Sirkalla meni evl:ssa vähän keulimiseksi. Kiila sen sijaan ei keulinut ja sai avo 165 pistettä ja sijoitus 4/9. Hienoa likat :)

Ei kommentteja: