maanantai 12. marraskuuta 2012

Tekemättömyyttä

Onpa taas sellainen tunne, ettei ole tehnyt mitään.

Perjantaina soitin Siljalle kotiin kysyäkseni mitä asioita puuttuu jääkaapista. Vastaukseksi sain, että Kirpun haljennut poskihammas vaivaa oikein kunnolla. Onneksi juuri perjantaina satuin olemaan töissä Univetin vieressä Toijalassa. Poikkesin siinä sitten, mutta olisi tarvinnut hakea koira kotoa, joten päätin mennä kodin viereiseen tuttuun ja turvalliseen Profivetiin.

PV:stä löytyi Kirpulle heti aika, joten Sarin pakeille siis. Kirpulle antibiootit ja leikkausaika keskiviikoksi. Vaikka suunnittelin Kirpun pallien lähtöä samalla reissulla, niin toisin käy, sillä Kirppua tullaan käyttämään jalostukseen vielä kerran. Pilkku ja Kirppu -yhdistelmä uusitaan. Toivottavasti tällä kertaa syntyy enemmän niitä narttuja.

Tämä kaikki johdantona siihen, että miksi minusta tuntuu tekemättömälle. Kirppu olisi saanut kahteen kokeeseen evl:aan paikan, mutta näin sitä ollaan sairaslomalla. Kirpun täytyy nyt "hoitaa" itsensä kuntoon ja sitten katsotaan vieläkö papparaisen kunto ja halu riittää tuleviin koitoksiin vai jäädäänkö eläkkeelle kokonaan.

Jos mä en ole tehnyt mitään, Silja ja Sirkka senkin edestä. Hienosti kolmen vuoden tauon jälkeen 256 pistettä voittajaluokasta 1s tulos ja sijoitus 4.

Ei kommentteja: