sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sunnuntain saavutetut

Eilen Silja tuli vaihtamaan koiria. Oli jännät paikat, miten Kirppu suhtautuu Santtuun. Santullahan ei ole mitään ongelmia, omasta mielestään. Muutama tunti irvisteltiin, Santtu ei meinannut tajuta olleenkaan, mitä vaari meinaa.

Tänään aamulla Santtu tuli ulkoa ja heti katsomaan vähän lähempää Kirppua ja sen isoja hampaita. No siitäpä Kirppu ei oikein tykännyt vaan ihan melkein pölläytti Santun. Seurauksena poistuminen rivakasti ja ravistus. Nyt Santtu ymmärtää olla sisällä säätämättä ja osaa olla korrektisti vaarin seurassa. Vaarikin hyväksyi juniorin laumaansa, sillä lenkki sujui moitteetta.

Nellikin poikkesi Veetin kanssa opettelemassa koiran opetuksen saloja. Silja kivasti auttoi uutta treenisukupolvea.

Silja lähti hallille vetämään treenejä. Viira meni mukaan Kirpun kaveriksi Tampereelle ja Sirkka jäi opettamaan juniorille kuinka käyttäydytään narttujen seurassa. Eli ei hypitä selän päälle turhan takia. Äitinsähän ei komenna ollenkaan vaan poistuu paikalta.


Kolme sukupolvea treenaa ryhmäodottamista Viira 3,5 vuotta, Santtu  2,5 kk ja Kirppu 11,5 vuotta

Ei kommentteja: